tiistai 6. lokakuuta 2015

The tans will fade, but the memories will last forever!

Hiljentykäämme hetkeksi muistelemaan mennyttä kesää. 
Auringon lämpöä iholla, tuulen kutittelua hiuksissa. 
Heinän ja koivun tuoksua. 
Pärskähtelevää hevosta laiduntamassa. 
Kultaiseksi maalautuvaa taivaanrantaa auringon laskiessa.

Kesä antoi ja otti. Paljon tapahtui lyhyen ajan sisällä, eikä oma pää meinannut pysyä kaiken muutoksen keskellä mukana. Kesän lämmön hiipuessa ja säiden muuttuessa syksyisemmiksi uudet tuulet puhaltavat taas tähänkin risukasaan. Arki nostaa jaloilleen vaikka väkisin. Onneksi.

Halla palasi kotiin 10.9. mikä siis hevosenomistajan termein tarkoittaa viimeistäänkin kesän päättymistä. Siitä alkaen ollaan palailtu normaaliin ratsastusrytmiin kesäisen lomailun jälkeen. Lomalla Halla sai syödä, nauttia lajitovereidensa rapsutuksista sekä pitkistä maastokävelyistä Sipoon maalaismaisemissa. Ja käytiinhän me kerran ihan Nikkilän keskustassakin! Loma ja laidun hieman kasvattivat Hallan mahaa ja nyt massaltaan neiti alkaa olla ihanteellisessa koossa. Loma on tehnyt ihmeitä sekä hevosen että ratsastajan päälle. Ratsastaja on saanut uusia ajatuksia ja oivalluksia, kun taas hevonen on rauhallisempi ja onnellisempi. Treenitkin ovat kuukauden aikana sujuneet lähes poikkeuksetta erinomaisesti ja olen ollut mielettömän tyytyväinen oman prinsessani työmoraaliin. On se vaan niin hieno!

Throwback kesän parhaimpaan maastoreissuun Nikkilän auringonlaskussa!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vapauden tuoksu!

Kesä on täällä, ihan virallisesti!
Muutimme viime sunnuntaina kesäkotiin. Halla asuu nyt laitumella Sipoossa ja on silmin nähden onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Laitumen välittömässä läheisyydessä on upeat maastot, joissa riittää koluttavaa niin pitkälle kun vain ikinä jaksaa lähteä! 

Upeita laiduntykittelykuvia ei meidän kesäkotiin päästyä saatu, kun Halla-mamma tuumasi heti ensimmäiseksi keskittyä olennaisimpaan, eli syömiseen. Vasta nyt viikon asuttuaan laitumella Halla on havainnut myös muut viereisillä laitumilla majailevat kaverit ja alkanut seurustelemaan enemmän lajitovereidensa kanssa. 

Runsaista vapaapäivistä huolimatta laidun pitää Hallan liikkeessä, eikä neiti kerää yhtään niin paljon virtaa vapaista kuin tallissa asuessaan. Mä itse olen myös täysin rakastunut tähän maalaiselämään ja kesäloma-meininkiin! Kunpa kesä jatkuisi vielä pitkään! 


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

LOMA!!

Rantahiekkaan rikkoutuvat aallot
Auringon lämpö iholla
Aurinkorasvan ja rannan tuoksu nenässä
Varpaat upotettuina kuumaan hiekkaan
LOMALLA ESPANJASSA!


Turha varmaankaan edes mainita, että rakastin sitä täydestä sydämestä! Jokaista hetkeä rannalla, jokaista auringonsädettä ja tuulen hivelyä kasvoilla. Ja sitä merellistä tuoksua!
Makoilin viikon verran auringossa toukokuun lopussa ja osalti myös siksi blogi on ollut pienellä hiljaiselolla. Loma tuli tähän saumaan enemmän kuin tarpeeseen, sillä voimavarat niin fyysisesti kuin henkisestikin alkoivat olla vähissä. Lomalla unohdettiin kaikki työmurheet ja tiukat diettisäännöt, nautittiin vain elämästä. Nyt ladatuin akuin ja levänneenä jaksaa painaa täysillä seuraavaan, heinäkuun lopussa alkavaan lomaan saakka! Onneksi on ihana kesä!

Lomani ajan Hallasta piti hyvää huolta tallikaverini äitinsä kanssa ja Halla sai nauttia alkavasta kesästä täysin siemauksin! Palatessani Halla oli jopa hieman pyöristynyt muutaman päivän laidunheinästä sekä vaihtanut täysin kesäkarvaan. Koko hevosen olemus oli myös levollisempi ja ratsastaessakin Halla on tuntunut huomattavasti yhteistyökykyisemmältä ja rennommalta. Laiduntaminen tekee ihmeitä!

Tänään ollaan jännän äärellä, kun kohta lähdetään paketoimaan hevonen autoon ja suuntaamaan kärryn nokka kohti Sipoota ja Hallan kesämökkiä, eli laidunta! Kauhunsekaisin tuntein odotan miten Halla sopeutuu jatkuvaan laiduntamiseen, uuteen ympäristöön ja hevosiin. Toisaalta pieni lomailu tekee Hallalle vain hyvää ja itsekin pystyn ottamaan vähän rennommin kesällä, kun yksi stressitekijä helpottuu. Ei me silti kokonaan heittäydytä loikoilemaan, vaan porskutetaan edelleen täysillä menemään, mutta ilman paineita nauttien ihanasta Suomen kesästä parhaan suomalaisen kanssa!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Erilainen tallipäivä

Perjantaina oli vähän normaalista poikkeava tallipäivä, osittain jo ihan sen takia, että tallilla tuli vietettyä kaiken kaikkiaan yhdeksän tuntia, eli koko päivä! Hallan kanssa kävimme myös aamusta pitkästä aikaa Piia Pantsun kouluvalmennuksessa, siitä lisää ensi viikon aikana. Tämä postaus keskittyy kuitenkin kutkuttavampaan aiheeseen, nimittäin heppavauvoihin!

Tallilla on eletty jännittäviä hetkiä jo parin viikon ajan, kun Tenavatähtien Vaavin kiimaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Keskiviikkona heille tulikin sitten yllätyslähtö Pornaisiin Koivulan tilalle, Vaavin näyttäessä kiiman merkkejä. Odotus palkittiin ja Vaavi oli ehdottomasti tulossa kiimaan. Vaaville oli löytynyt jo sopiva ori, Schockemöhlen upea nuori Conbassy (katso video alta!) ja keskiviikkona pakastesperma olikin jo tilattu.


Perjantaina neljän aikaan alkoi hössötys, kun Heini ilmoitti, että "nyt on spermat haettu Matkahuollosta!!" ja huristeli tallille. Ei muuta kuin pakattiin Vaavi nopeasti autoon ja lähdettiin kohti Pornaisia. Paikan päällä Vaavi ultrattiin uudelleen ja tarkistettiin, missä vaiheessa kiima on. Itse operaatio oli melko epämiellyttävää katseltavaa, enkä itse ainakaan olisi ultran kuvasta osannut sanoa mitään Vaavin tilanteesta, vaikka kuvaa sainkin vilkaista. Ultrasta kuitenkin saatiin hyviä uutisia ja Vaavi jätettiin tilalle odottamaan kiimankatkaisupiikkiä ja ovuloituaan siemennettäväksi. Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan pitkiä ja hitaasti kuluvia hetkiä, kun jännitetään tuleeko Vaavi kantavaksi. Peukut pystyyn!




Tämmöinenkin pieni komistus löytyi siittolasta, hänestä jopa Halla olisi voinut kiinnostua ;)
Eihän tällaisia vauvauutisia voi käsitellä muuten kuin katselemalla unelmasulhasia omalle suomineidolle. Tällä hetkellä ainoa jatkoon pääsijä Hallan tiukassa seulassa on uljas ja upea, kansainvälisestikin hypetetty Hessin Leevi♥  Onneksi meillä on vielä pitkä matka varsahaaveiden toteutumiseen, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, mutta jonain kauniina päivänä hamassa tulevaisuudessa haluan kyllä varsan Hallasta!

torstai 14. toukokuuta 2015

Vapaapäivä





Halla oli tänään mahtava! Vaikkei tämän illan lätkän MM-pelit päättyneetkään niin kuin Strömsössä, on oma fiilis silti mitä mainioin! Kiitos Haltsin! 

Tämän viikon ratsastussuunnitelmat eivät nyt myöskään menneet ihan putkeen, kun eilen heräsin 10min ennen koulutunnin alkamista. No eipä sitten menty koulutunnille ja koska kello oli niin paljon, jäi eilisen liikutukset kokonaan. Tänään ratsastin Hallan läpi kentällä huomista Piia Pantsun kouluvalkkua ajatellen, alitajuntaisesti rukoillen ettei Halla olisi tänään ihan täysin mahdoton. Onneksi yksi ylimääräinen vapaa ei ollutkaan tällä kertaa tehnyt tepposiaan, vaan Halla oli miellyttävä ja yhteistyökykyinen ratsastaa koko ajan. Toivotaan, että sama hyvä draivi jatkuu vielä huomennakin ja päästään nauttimaan valmennuksesta! Ihanaa viikonloppua kaikille!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kun käy tarpeeks pohjalla ei oo muuta tietä ku ylöspäin

Maanantaina me eksyttiin koulutunnille. En muista milloin viimeksi olisin ollut niin turhautunut itseeni ja mieli maassa. Kärjistettynä ratsastus ei sujunut ollenkaan, tuntui etten osaa enää ratsastaa ja että kaikki kahden vuoden aikana tehty työ olisi ollut turhaa tai ettei sitä olisi ollutkaan. Kirsikkana kakun päällä valmentajan moralisoinnit siitä, että hevoseni menee hukkaan, kun en päivittäin ratsasta sitä kunnolla läpi eikä me olla vielä tällä kaudella kisattu.

Etenkin suoristaminen vasemmassa laukassa oli täysin mahdotonta ja hevonen kaatui holtittomasti sispohjetta päin jättäen ulko-ohjan täysin tyhjäksi. Motivaatio työstää laukkaa ja mitään muutakaan sen jälkeen tippui pohjille, kun mikään apu ei tuntunut vaikuttavan tilanteeseen auttavasti. Lopulta luovutin ja annoin hevosen kaatua sisälle...

Kaiken surkuttelun keskellä kuitenkin jotain siitäkin valmennuksesta tarttui hihaan, sillä tärkeimpiä vinkkejä (taas kerran) oli se, että
  • mun istunta on huonontunut ja kallistunut liikaa oikealle, minkä takia hevonen ei ymmärrä seurata mun painoapuja
  • ilman ulkoapuja hevonen ei ikinä tule läpi vasemmassa laukassa (tai missään muussakaan askellajissa tai suunnassa)
  • ne etujalat pitää saada siirrettyä ulkoa sisälle takajalkojen eteen samalle uralle
  • sisäpohje puolestaan varmistaa ettei hevonen pienennä ympyrää tai lähde uralta sisälle
  • ja ettei missään tilanteessa sisäohjasta vetäminen ja ympyrän pienentäminen ole ratkaisu ongelmaan

Kesä 2014
Onneksi se päivä oli vain maanantai. Tiistaina Halla oli kuin eri hevonen! Ratsastin Hallan kentällä auringonpaisteessa ja selkeästi kentällä olo antoi Hallallekin uutta työskentelyintoa. Ratsastin monipuolisesti siirtymisiä, väistöjä ja taivutuksia tavoitteena rennosti avuilla oleva hevonen, joka liikkuisi myös vasemmassa laukassa suoraan. Aloitin laukkaamisen suoralla uralla, jossa olisi itsekin pakko olla menossa suoraan eteenpäin, pitää ulko-ohja kädessä ja istua suorassa, paino tasaisesti molemmilla istuinluilla ja ajatella istuvansa takajalkojen päällä. Parin laukannoston jälkeen pystyttiin laukkaamaan myös ympyrällä kaatumatta sisälle ja fiilis hevosen selässä oli mahtava! Unohduin hetkeksi fiilistelemään sitä tunnetta, kun hevonen on pitkästä aikaa täysin avuilla ja työskentelee mun kanssa yhteistyössä täysillä, ja ratsastus venähti melkein puoleentoista tuntiin.

Keskiviikkona jatkettiin siitä mihin tiistaina jäätiin ja kapusin Hallan selkään hieman sekavissa tunnelmissa. Voisiko Halla olla toista päivää yhtä hyvä, vai mätkähetäänkö kuvainnollisesti taas naama edellä vuoren huipulta alas? Sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Ravissa Halla oli alusta asti aivan unelma, toimi kuin ajatuksesta ja pystyin keskittymään vain hyvältä näyttämiseen selässä! :D
Vasen laukka oli myös edelleen yhtä hyvä kuin tiistaina, mutta tämän päivän murheenkryyniksi paljastui oikea laukka. Laukka tuntui selkään jäykältä, eikä Halla jaksanut millään pitää laukkaa lyhyenä. Yhtenä syynä voi tietysti olla se, että jätin oikealle laukkaamisen viimeiseksi ja hevonen oli jo niin väsynyt kolmannen kovan treenipäivän jälkeen. Päällisin puolin kuitenkin erinomainen fiilis tallilta lähtiessä iltahämärissä.

Toivoa täynnä oleva torstai starttasi pitkästä aikaa hyppärillä, jonne menin erittäin ristiriitaisissa tunnelmissa. Pelkäsin, että pitkästä aikaa monta päivää putkeen kovaa treenaaminen veisi mehut ja hevonen ei jaksaisi hypätä ollenkaan, että se eilinen huono laukka jatkuisi tänäänkin, tai ettei hevonen enää olisikaan hyvin avuilla vaan ryysäisi vaan holtittomasti joka esteelle vailla kontrollia. Onneksi taas oma pelko osoittautui turhaksi! Halla hyppäsi moitteettomasti (vaikka alkoikin kunnolla hyppäämään vasta, kun esteet alkoivat nousta) ja oli heti alussa hurjan fiksu ja kuuliainen. Halla suoriutui jokaisesta hypystä huippuhyvin, mutta viimeisellä radalla kuski jäi liikaa fiilistelemään lähdön rentoa lyhyttä laukkaa ettei tarkistanut onko hevonen pohkeen edessä, joten Halla tuumasi että nyt on parempi jättää hyppäämättä. Stoppi ekalle esteelle oli hyvä wake up call itselleni ja uudemmalla yrityksellä kaikki meni nappiin! Viimeinen rata oli 90-100cm eikä korkeus ollut mikään ongelma tälle suomineidolle. Pikkuhiljaa alan itsekin pääsemään yli "rimakauhusta", vaikka taas taukoa on ollut pari kuukautta. Kun luottaa hevoseen ja toimivaan yhteistyöhön, ei tarvitse pelätä esteiden korkeuttakaan. Yhdessä me päästään yli esteestä kuin esteestä! 

Ja näillä fiiliksillä me jatketaan taas ensi viikolla! Viikonloppu on pyhitetty kevyelle palauttelulle ja maastoilulle! Muistakaa nauttia keväisestä säästä karvaturpienne kanssa! 

lauantai 2. toukokuuta 2015

Elämäni hevoset osa 1/4

Pysähdyin tänään miettimään mun omaa hevoshistoriaani, josta innostuin kirjoittamaan tämän postauksen. Postaus kuitenkin venähti niin pitkäksi, että päätin suosiolla jakaa postauksen neljään osaan. Postaukset on kirjoitettu käänteisessä järjestyksessä, eli tässä ensimmäisessä lähdetään liikkeelle "neljännestä sijasta" edeten seuraavissa postauksissa aina tärkeämpiin ja rakkaimpiin hevosiin kohti sitä numero ykköstä!

Hevosharrastusvuosieni, joita muuten on kasassa nyt 15, aikana mukaan on mahtunut monenlaista kaviokasta, mutta neljää tärkeintä niistä oli erittäin vaikeaa valita. Tämä ensimmäinen osa on lähinnä kollaasi tärkeistä poneista ja hevosista, jotka ovat ehdottomasti maininnan arvoisia ja rakkaita, mutta ovat piipahtaneet elämässäni vain lyhyen aikaa tai eivät aivan yllä kärkikolmikon sijoille. Monenkaan kohtalosta tänä päivänä en tiedä, osa taas laukkaa jo vihreämmillä niityillä.


  1. Pin Rock's No Name "Namu"
  2. Namu oli silloisen työkaverini nuori welsh part bred-ruuna, joka asui Korpisen tallilla. Namuun tutustuin ensimmäistä kertaa sen ollessa vasta neljän vanha ja itse taisin olla silloin yläasteikäinen. Namu oli hieno nuori ratsunalku, jota kävin muutaman kerran kesän ja syksyn aikana hoitamassa. Näiden kertojen jälkeen en kuitenkaan nähnyt Namua vuosiin Namun omistajan vaihtaessa työpaikkaa ja yhteydenpidon hiljettyä. Otin häneen kuitenkin yhteyttä lukiossa ollessani ja pääsin taas moikkaamaan Namua. Namulle ei kuitenkaan ollut jaettu niitä kuuluisia parhaita nallekarkkeja, vaan lukuisien jalkaongelmien jälkeen se laukkasi vihreämmille niityille ollessaan vasta 8-vuotias. Namu ei koskaan ollut mun ns. vakituinen "hoitoponi" tai vuokraheppa, mutta se oli ensimmäinen kosketus yksäreihin teinivuosinani. Namulla on silti erityinen paikka mun sydämessä. Tiedättekö, kun joskus vain tulee sellaisia hevosia/poneja vastaan, että jo ekalla näkemisellä ne jättää omat kavionjälkensä sun sydämeen? Namu oli mulle sellainen poni.



  3. Hopean Unelma "Unski"
  4. Unski oli ensimmäinen iso suokkirakkaus ja ensimmäinen kunnon kisaheppa. Jostain tyhmästä syystä muististani on täysin hämärtynyt se, miten päädyin kilpailemaan Unskilla, mutta tämä omapäinen tuntiratsujen kuningatar perehdytti mut koulukilpailujen maailmaan. Unskilla ehdin startata muutaman HeB:n ennen kuin Unskin jalat pettivät ja Unski myytiin entiselle hoitajalleen eläkekotiin. Vähän myöhemmin Unelma kuitenkin nukkui ikiuneen eläinlääkärin todettua, etteivät jalat kestäisi enää edes laiduntamista ja eläkehevosena oloa. Unelman kanssa keräsin kotiin ensimmäiset ruusukkeet kotikisoista ja sain paljon hyviä muistoja, unohtamatta sitä ensimmäistä suurta suokkirakkautta. ;)



  5. Elliot
  6. Elliot oli mun toistaiseksi ainoan Ypäjän hevosopiston leirin suosikkiratsu ja sisäisen kouluratsastajani herättäjä. Elliot oli vanha oman arvonsa tunteva herrasmies, joka halutessaan osasi liikkua upeasti! Kun Elliotin sai kunnolla lämmiteltyä ja sille antoi aikaa herätellä sisäinen GP-ratsunsa, kaikki tuntui sen kanssa helpolta. Voitte kuvitella, että 15-vuotiaana tällaisen opetusmestarin selässä tuntui siltä, että mä osaan kaiken! Leirillä ratsastin ensimmäistä kertaa kangilla ja käytiin me Elliotin kanssa nappaamassa se sinivalkoinen ruusukekin leirikisoista muiden nenän edestä! Ennen tätä leiriä en ikinä uskonut olevani taipuvainen kouluratsastukseen, mutta Elliot kaivoi minusta senkin puolen esiin. Elliotin jälkeen aloinkin kisaamaan Unskilla. Kuten muutkin tähän mennessä esitellyt hevoset, Elliotkin laukkaa nyt ikivihreillä pelloilla.



  7. Symphatil Hazy Becks "Becks"
  8. Becks oli vanhan ratsastuskoulukaverini kisaponi, jota sain aina välillä hoitaa kisoissa ja kotona. Kahdesti pääsin tämän mielestäni maailman komeimman connemara-orin selkään ja muistan kyllä kuin eilisen meidän yhteiset maastoseikkailut Laaksolla. Becks oli ensimmäinen yksäri, jonka kanssa pääsin haistelemaan kisaamista ratsastuskoulun ulkopuolella, vaikkakin kisahoitajan asemassa. Becks on myös ainoa ori, jota olen koskaan kunnolla käsitellyt, mutta rohkenen väittää että tämä poni oli yksi maailman helpoimmista oreista! Becksin nykyisestä olinpaikasta en valitettavasti osaa sanoa...

    Pete kuvassa ensimmäinen vasemmalta minä selässä, Poni-Haan Lucia-juhla 2011

  9. Peter Pan AK "Pete"
  10. Pete oli mun viimeinen hevosihastus ratsastuskoulussa. Petellä suoritin HeA:n koulumerkkiosuuden sekä kilpailin yhdet toisetkin koulukisat napsien molemmista ruusukkeet. Lisäksi esiinnyimme Peten kanssa minun viimeisissä Lucia-juhlissa ennen kuin lopetin ratsastuskoulussa ja siirryin yksityispuolelle 2012 kesällä. Pete oli miellyttävä ja melko helppo ratsastaa, kunhan vain kesti istua sen järkyttävän pompottavassa ravissa! Tietääkseni Pete asuu toistaiseksi edelleen Poni-Haassa ja toimittaa tuntihevosen virkaa.


  11. Poldi "Pauli" (Paulista ei valitettavasti löytynyt kuvaa)
  12. Pauli oli veikeä pieni kirjava shrttlanninponi, joka asui Helsingin Arabianrannassa. Pauli oli virallisesti ihan ihka ensimmäinen hoitoponini (Poni-Haan ulkopuolelta) sekä ensimmäinen yksityinen poni, jolla ratsastin säännöllisesti vähintään kerran viikossa vuosina 2002-2003 esiintyen myös kerran Helsingin joulukadun avajaisissa! Paulin paras ystävä oli musta iso shettis-ori Apollo, jolla myös ratsastin aina, kun kaverini ratsasti Paulilla. Näinä poniaikoina opin niin maastossa tykittelyn, länkkärisatuloinnin kuin ponivaljakon valjastamisenkin salat. Harmi vain, että nämä taidot ovat vuosien saatossa ruostuneet tai unohtuneet täysin. Tietojeni mukaan ainakin Pauli kirmaa nykyään sateenkaarisillan toisella puolella vailla huolia ja murheita.

Näiden lisäksi mainittakoot vielä lyhyesti nimeltä ratsastuskouluvuosien parhaat esteratsut, Askada "Aada" ja Brodveja "Veera", ensimmäiset hevosihastukset selästäkäsin Koval RUS "Kovis" ja Barone Manfredo "Paroni", ensimmäinen hoitohevoseni Flensburg "Leevi" sekä ensimmäinen poni, jonka selässä ikinä olen istunut, "Misty". Matkan varrelle on mahtunut paljon erilaisia hevosia, ja jokainen niistä on opettanut monia asioita. Valitettavasti kaikkia ei vain yksinkertaisesti voi listata, vaikka jokainen niistä ansaitsisi vähintään kunniamaininnan!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vaikeinta on itsensä voittaa, mut loppuun asti sitkeät koittaa



Suskin esteviikonloppu 2014, kun kaikki meni paremmin kuin hyvin
Hallan kanssa mennään päivästä ja viikosta toiseen yhtä vuoristorataa. Valmennukset on taas jääneet vähille lähinnä aikatauluongelmien takia. Omasta vuorokaudesta on vapaat tunnit minimissä ja kaikki energia menee töihin. Tuntuu että oon ihan hukassa hevosen kanssa mitä ikinä mä yritänkin tehdä. Yhtenä päivänä oon ihan intoa täynnä ja menossa ratsastamaan, mutta sitten hevonen onkin ihan kuuro avuille ja mahdoton ratsastaa. Hyvä fiilis katoaa ja turhauttaa, kun mikään ei onnistu. Seuraavana päivänä ei taas voisi vähempää kiinnostaa kouluväännöt, kun ei ne menneet viimeksikään putkeen, niin miksi nytkään menisi? Sitten me tehdään jotain sellaista, ettei mun tarvitse ratsastaa kunnolla hevosta läpi.

Miten tavoitteista voisi edes yrittää pitää kiinni, kun tuntuu että se vähäinenkin peruspohja mitä ollaan kahdessa vuodessa saatu yhdessä rakennettua on murentunut alta?! Tuntuu vaan niin turhalta tehdä ihan helvetisti töitä tavoitteiden eteen ja sitten mikään ei silti onnistu... Mulla on niin kova ikävä niitä ratsastuskertoja, kun oon mennyt selkään huonolla mielellä mut hevonen onkin ollut ihan super ja koko päivä on pelastunut, tai niitä hyviä onnistumisen hetkiä valmennuksissa, kun tuntuu että minä ja Halla ollaan kuin samaa lihaa ja verta liikkuen täydellisesti yhdessä...

Onneksi meillä on tiimissämme loistovuokraaja Sanna, joka pitää Hallasta erinomaista huolta ja mun jutuista huolimatta huolehtii että Halla saa kunnon liikuntaa edes pari kertaa viikossa! Ehkä ensi kuussa pääsen Hallan kanssa valvovan silmän alle treenaamaan ja tästä hommasta alkaa taas tulla jotain. Kesäsuunnitelmatkin alkaa Hallan osalta hahmottumaan, niistä lisää myöhemmin!
Pieni pakollinen sadepäivän avautuminen.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

Kynä ja tyhjä paperi pöydällä. 
Mieli täynnä sekavia unelmia.
Mistä lähteä liikkeelle?

Kauan kilpailleille harrastajille ja enemmän ammatikseen kilpaileville kausisuunnitelmien ja tavoitteiden asettaminen vuoden tai kauden alussa on varmasti itsestäänselvää. Harrastajalle ja kilpailu-uraansa aloittavalle käytäntö on varmasti vieraampi. Kirjoittamalla paperille "haluan päästä kilpailemaan" ei varmasti tuo vielä toivottua tulosta, mutta itsestään selvien asioiden kirjoittaminen toisaalta tuntuu hölmöltä. Mistä kannattaa siis lähteä liikkeelle? Itse aloitin pohtimaan perusteita. Mitkä perusasiat meillä jo on kunnossa ja mitä pitää vielä parantaa, jotta olisi mahdollista kilpailla toivomallani tasolla. Hevosen terveys on tietysti itseisarvo, eli en koe, että sitä pitäisi vielä erikseen kirjata tavoitteisiin. Jatkojalostin pohdintaa vielä hieman pidemmälle ja jaoin tavoitteet sekä itseni, Hallan että meidän yhteisiin tavoitteisiin ja kehityksen kohteisiin.

MINÄ
  • Oman fyysisen kunnon parantamunen (keskivartalon voima ja yleinen kestävyys), joka on erittäin tärkeää myös ratsastuksessa!
  • Istunta ja istunta-apujen käytön parantaminen
  • Vielä entistä pehmeämmät ja hienovaraisemmat avut
  • Enemmän hevoslähtöistä treenaamista
  • Suunnitelmallisuutta, johdonmukaisia treenejä ja viikkosuunnitelmia
  • Tietynlaista kurinalaisuutta, etten aina anna periksi treeneistä jos väsyttää tms.

HALLA
  • Tasapainon ja kestävyyden parantaminen
  • Käynnin parantaminen ja rauhoittaminen
  • Rentous
  • Ristiselkään lisää liikkuvuutta ja liikkeisiin myös lisää joustavuutta sitä kautta
  • Hypätessä pyritään säilyttämään rauhallisuus ja positiivinen meininki

ME
  • Yhteinen harmonia ja luottamus
  • Monipuolinen työskentely (esim. maastakäsin)
  • Säännöllinen ja johdonmukainen treenaaminen
  • Tavoitteena päästä myös kokeilemaan taas maastoesteitä
  • Muistetaan myös pitää hauskaa!

Lopuksi rustailin paperille myös haaveita tulevaa kilpailukautta ajatellen. Näitä ei meidän kohdalla ollutkaan niin helppo miettiä, sillä emme ole Hallan kanssa vielä kertaakaan kilpailleet missään lajissa. Tavoitteet, haaveet ja unelmat ovat kuitenkin korkealla. Jostain kuitenkin täytyy lähteä liikkeelle, eikä alussa kannata haukata liian isoa palasta. Kaiken perusta on kuitenkin hyvä pohjatyö kotona ja säännöllinen valmentautuminen. En halua, että kilpailemisesta tulee suorittamista, vaan sen pitää olla meille molemmille miellyttävää yhteistä tekemistä. Niinpä en aseta tavoitteita kovinkaan korkealle, vaan realistisiksi ja saavutettavissa oleviksi, jotta näistä on hyvä lähteä liikkeelle ja ne on helppo täyttää, eikä näin ollen tule pettymyksiäkään niin helposti. Aina loppukaudelle voi asettaa uusiakin kisatavoitteita, mikäli nämä saavutetaan helposti!

Tavoitteenamme on päästä starttaamaan I-tasolla (ent. seurataso) esteillä 80-90cm luokkia sekä koulupuolella He:B. Mahdollisesti myös päästä nousemaan II-tasolle 2016 kautta ajatellen.


Minkälaisia tavoitteita sinulla tai teillä on vuodelle 2015?

tiistai 24. helmikuuta 2015

Parturointipäivä ja ikuista pohdintaa klippauksesta

Sunnuntaina koitti vihdoin ja viimein se kauan odotettu hetki, kun otin mörköä niskasta kiinni ja parturoin ponin. Klippaus meni yllättävän hyvin ja olen melko tyytyväinen työn jälkeen, vaikken koskaan ennen elämässäni olekaan klipannut hevosta. Jätin pään ja jalat klippaamatta ja en sanoisi, että rajat ovat täydelliset, mutta ensimmäiseksi klippaukseksi ihan mukiinmenevät. Hallalla on onneksi sen verran kiva karva, että pienet mokat ei juurikaan näy karvassa. Alkuun Halla hieman kauhisteli ääntä, mutta hetken päästä rauhoittui ja alkoi jopa nauttia klippaamisesta. Klippaamiseen sain kaiken kaikkiaan kulutettua aikaa noin 2,5h mikä on omaan makuuni yllättävän tehokkaasti suoriuduttu. Onneksi mulla on hieno ponski, joka jaksoi olla nätisti lähes koko klippauksen ajan vaikka mamma sekoili ympärillä vähän väliä. Ja iso kiitos apujoukoille, ilman teitä en varmasti olisi saanut edes klipperiä toimimaan! :D

Klippausta olen miettinyt koko talven, sen plussia ja miinuksia. Viime talvena Halla klipattiin alkutalvesta ennakoivana, ettei kasvattaisi sitä suomiputeille tyypillistä villatakkia, eikä sitä turkkia sitten ikinä tullutkaan. Tänä talvena Halla kasvatti huomattavasti tuuheamman ja tiheämmän talvikarvan kuin vuosi sitten. Vieläkään se ei ole ollut sellainen turkki, mitä monilla suomenhevosilla näkee talviaikaan, mutta nyt selkeästi karvaa oli yli tuplasti ja kuuma tuli pienestä ravityöskentelystäkin. Kunnon äkillinen romahdus ei voinut olla kyseessä, sillä Halla oli ja on aina ollut terve. Pohdin klippaamista pitkään ja vasta viime estetunnin jälkeen totesin, että asialle on pakko tehdä jotain.

Klippaaminen on asia, josta keskustellaan aina talvisin hevospiireissä paljon, ja se jakaa mielipiteitä.
Toisten mielestä klippaaminen on turhaa, tai jopa väärin hevosta kohtaan. Puollan kuitenkin itse enemmän toista kantaa, ainakin meidän tilanteessa.
  • Halla asuu maneesitallilla, jossa se on vähintään puolet vuorokaudesta sisätiloissa. Suojaa tuulelta ja sateelta on siis tarjolla.
  • Ulkona Halla on ollut loimitettuna myös pidemmällä karvalla ja nyt klipattuna sillä on normaalia enemmän päällä. 
  • Isoin syy klippaamiseen on treeneissä ja niiden jälkeisissä toimissa. Tulevaa kautta ajatellen on tärkeää, että pääsemme jo nyt kevään korvilla treenaamaan kunnolla ja tavoitteellisesti sekä sileällä että esteillä. Pitkällä karvalla alkuverryttely riitti saamaan hevosen hikeen ja pitkätkään palauttelukäynnit eivät tarpeeksi tasanneet hengitystä. Näin ollen pitkä karva söi myös hevosen tehoja treeneistä. Jos mietityttää, miten niin muka syö tehoja, niin kokeilkaapa laittaa toppavaatteet päälle ja mennä salille treenaamaan. Voi olla, että hiki virtaa melko nopeasti ja runsaasti. Niinpä siis treenin jälkeen lähes poikkeuksetta hevonen oli litimärkä - kuin pesusta tullut. 
  • Kuivattamisessa meni tuntikausia ja käydessäni usein aamulla ennen töitä liikuttamassa Hallan, ei ollut mahdollisuutta edes ratsastaa kunnolla, ettei hevonen hikoilisi liikaa, koska se piti saada kuivaksi ja tarhaan ennen kuin lähdin töihin. Lisäksi kuivattaminen oli jatkuva ongelma loimien loppuessa kesken tai jäädessä märiksi, kun tallin kuivari ei saanut kaikkia +-50 hevosen loimia kuivaksi sadepäivänä. Hetkiä, jolloin toivoin yli kaiken solariumia talliin...
  • Klippauksen ja kaiken sen karvan alta paljastui myös muutama pahkura mahasta, joita ei edes karvan alta huomannut. Oletan näiden olevan lievää allergista reaktiota heinän muuttuessa muutamia päiviä sitten rajusti olkisesta vihreään ja ravinnerikkaaseen heinään. Nyt allergiset reaktiot ja muutkin haaverit tai muutokset ihossa on helpompi havaita.
  • Pinnallisin syy klippaamiseen on tietysti ulkonäkö. Ulkonäkö ei ollut kriteerinäni klippauksesta päättäessä, mutta pakko se on todeta, että nyt parturoinnin jälkeen Hallan kauneus sekä hienot liikkeet tulevat paremmin esiin. Halla on ja tulee olemaan minulle se maailman kaunein ja hienoin hevonen, mutta siisti ja huoliteltu ulkonäkö nostaa pisteitä. Pullaponille hyvästit ja iloiset tervehdykset + peukutukset sporttihepalle!

Nämä ovat syitä, miksi päädyin klippaamaan Hallan. Jokaisella on tietysti omat syynsä klipata tai jättää klippaamatta hevosensa. Tärkeintä on ajatella hevosen hyvinvointia, se mikä sopii yhdelle hevoselle ei välttämättä sovi toiselle.

Minkälaisia klippauskokemuksia teillä on? 
Oletko itse klippauksen puolesta vai vastaan?

torstai 19. helmikuuta 2015

Two feet move your body, four feet move your soul

Mitä ihmettä, Hallanvaarassa on vielä eloa!

Ehkä tässä kohtaa kannattaisi kysyä, mitä järkeä on ylläpitää säännöllisen epäsäännöllisen aktiivista blogia, johon tulee postauksia silloin tällöin. Olen usein miettinyt blogin hyvästelyä, mutta aina kaipaan takaisin ruudun ja kirjoittamisen ääreen. Postauksien luonnoksia alkaa olemaan tiedostoissa enemmän kuin varsinaisia postauksia, eli ei voi syyttää ettenkö olisi monesti yrittänyt olla aktiivinen. Monesti postaukset jäävät ajanpuutteen tai sopivien kuvien vuoksi julkaisematta ja sitten unohdan kuukausiksi koko blogin. Nyt taas kevätauringon paistaessa ikkunasta ja elämän hymyillessä sitä kaipaa pientä irtautumista tästä todellisuudesta. Siispä ainakaan toistaiseksi en aio hyvästellä tätä henkireikää ja harrastusta, mutta suhteeni bloggaamiseen ei ehkä ole niin intiimi kuin muiden bloggaajien. Vieläkään en halua alkaa stressaamaan postauksien ulossaannissa, vaan jos on asiaa niin silloin julkaisen jotain. Ja koska kameran ulkoiluttaminen on viime aikoina ollut nollissa, laadukkaitten kuvien näkeminen blogissa tulee olemaan harvinaista herkkua. Koitankin siis panostaa kuvien sijaan sisältöön muuten.

Hallalla menee hyvin. Sileällä Halla on tasoittunut hurjasti ja työskentelee rehellisesti kaikissa askellajeissa. Kiire vielä välillä on ja huonojakin päiviä sattuu kohdalle, mutta hyvinä päivinä ratsastaja on selässä yhtä hymyä ja virnettä! Olemme saaneet myös tiimiimme yhden käsiparin lisää, kun vuokraaja aloitti tammikuussa Hallan kanssa. Vuokraajamme on taitava ja erittäin pitkän pinnan omaava pitkän kaavan hevosharrastaja ja sopii porukkaan kuin nenä päähän! Vihdoinkin löysin meidän remmiin kaipaamamme lisän ja saan itse yhden tai kaksi tallivapaata viikossa. :)
Puolen vuoden hyppytauko on selvästi tehnyt Hallan (ja minun) päälle hyvää ja innokkuus hyppäämistä kohtaan on katossa. Ollaan nyt kaksi kertaa hypätty tauon jälkeen ja pakko sanoa, että molemmilla kerroilla hyppääminen on tuntunut ihan mielettömän siistiltä! Yhteispeli toimii minun ja Hallan kanssa paremmin kuin aikaisemmin ja osaamme jo puolin ja toisin lukea toisiamme. Itse en mene paniikkiin ja ala hermoilla, vaikka Halla menisikin kovaa, sillä kyllä se yli hyppää jos vain näyttää oikean esteen sille. Huomenna perjantaina palataan pitkästä aikaa kunnon valmennuksiin, kun päästään taas Piia Pantsun valvovan silmän alle. Kauhun ja innon sekaisin tuntein odotan, mitä Pantsu sanoo kehityksestämme.

Keväälle ja kesälle uskallan jo haaveilla erilaisia tavoitteita ja merkkipaaluja, mutta vielä en uskalla lyödä mitään suunnitelmia lukkoon ennen kuin logistiikkaongelmat Hallan kuljetuksen suhteen ratkaistaan. Toivottavasti niihinkin löytyy vielä jokin ratkaisu.

Kesää odotellessa ♥