Erilainen tallipäivä

Perjantaina oli vähän normaalista poikkeava tallipäivä, osittain jo ihan sen takia, että tallilla tuli vietettyä kaiken kaikkiaan yhdeksän tuntia, eli koko päivä! Hallan kanssa kävimme myös aamusta pitkästä aikaa Piia Pantsun kouluvalmennuksessa, siitä lisää ensi viikon aikana. Tämä postaus keskittyy kuitenkin kutkuttavampaan aiheeseen, nimittäin heppavauvoihin!

Tallilla on eletty jännittäviä hetkiä jo parin viikon ajan, kun Tenavatähtien Vaavin kiimaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Keskiviikkona heille tulikin sitten yllätyslähtö Pornaisiin Koivulan tilalle, Vaavin näyttäessä kiiman merkkejä. Odotus palkittiin ja Vaavi oli ehdottomasti tulossa kiimaan. Vaaville oli löytynyt jo sopiva ori, Schockemöhlen upea nuori Conbassy (katso video alta!) ja keskiviikkona pakastesperma olikin jo tilattu.

Perjantaina neljän aikaan alkoi hössötys, kun Heini ilmoitti, että "nyt on spermat haettu Matkahuollosta!!" ja huristeli tallille. Ei muuta kuin pakattiin Vaavi nopeasti autoon ja lähdettiin kohti Pornaisia. Paikan päällä Vaavi ultrattiin uudelleen ja tarkistettiin, missä vaiheessa kiima on. Itse operaatio oli melko epämiellyttävää katseltavaa, enkä itse ainakaan olisi ultran kuvasta osannut sanoa mitään Vaavin tilanteesta, vaikka kuvaa sainkin vilkaista. Ultrasta kuitenkin saatiin hyviä uutisia ja Vaavi jätettiin tilalle odottamaan kiimankatkaisupiikkiä ja ovuloituaan siemennettäväksi. Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan pitkiä ja hitaasti kuluvia hetkiä, kun jännitetään tuleeko Vaavi kantavaksi. Peukut pystyyn!

Tämmöinenkin pieni komistus löytyi siittolasta, hänestä jopa Halla olisi voinut kiinnostua ;)

Eihän tällaisia vauvauutisia voi käsitellä muuten kuin katselemalla unelmasulhasia omalle suomineidolle. Tällä hetkellä ainoa jatkoon pääsijä Hallan tiukassa seulassa on uljas ja upea, kansainvälisestikin hypetetty Hessin Leevi! ♥  Onneksi meillä on vielä pitkä matka varsahaaveiden toteutumiseen, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, mutta jonain kauniina päivänä hamassa tulevaisuudessa haluan kyllä varsan Hallasta!

Vapaapäivä

Halla oli tänään mahtava! Vaikkei tämän illan lätkän MM-pelit päättyneetkään niin kuin Strömsössä, on oma fiilis silti mitä mainioin! Kiitos Haltsin! ♥

Tämän viikon ratsastussuunnitelmat eivät nyt myöskään menneet ihan putkeen, kun eilen heräsin 10min ennen koulutunnin alkamista. No eipä sitten menty koulutunnille ja koska kello oli niin paljon, jäi eilisen liikutukset kokonaan. Tänään ratsastin Hallan läpi kentällä huomista Piia Pantsun kouluvalkkua ajatellen, alitajuntaisesti rukoillen ettei Halla olisi tänään ihan täysin mahdoton. Onneksi yksi ylimääräinen vapaa ei ollutkaan tällä kertaa tehnyt tepposiaan, vaan Halla oli miellyttävä ja yhteistyökykyinen ratsastaa koko ajan. Toivotaan, että sama hyvä draivi jatkuu vielä huomennakin ja päästään nauttimaan valmennuksesta! Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kun käy tarpeeks pohjalla ei oo muuta tietä ku ylöspäin

Maanantaina me eksyttiin koulutunnille. En muista milloin viimeksi olisin ollut niin turhautunut itseeni ja mieli maassa. Kärjistettynä ratsastus ei sujunut ollenkaan, tuntui etten osaa enää ratsastaa ja että kaikki kahden vuoden aikana tehty työ olisi ollut turhaa tai ettei sitä olisi ollutkaan. Kirsikkana kakun päällä valmentajan moralisoinnit siitä, että hevoseni menee hukkaan, kun en päivittäin ratsasta sitä kunnolla läpi eikä me olla vielä tällä kaudella kisattu.

Etenkin suoristaminen vasemmassa laukassa oli täysin mahdotonta ja hevonen kaatui holtittomasti sispohjetta päin jättäen ulko-ohjan täysin tyhjäksi. Motivaatio työstää laukkaa ja mitään muutakaan sen jälkeen tippui pohjille, kun mikään apu ei tuntunut vaikuttavan tilanteeseen auttavasti. Lopulta luovutin ja annoin hevosen kaatua sisälle...

Kaiken surkuttelun keskellä kuitenkin jotain siitäkin valmennuksesta tarttui hihaan, sillä tärkeimpiä vinkkejä (taas kerran) oli se, että

• mun istunta on huonontunut ja kallistunut liikaa oikealle, minkä takia hevonen ei ymmärrä seurata mun painoapuja
• ilman ulkoapuja hevonen ei ikinä tule läpi vasemmassa laukassa (tai missään muussakaan askellajissa tai suunnassa)
• ne etujalat pitää saada siirrettyä ulkoa sisälle takajalkojen eteen samalle uralle
• sisäpohje puolestaan varmistaa ettei hevonen pienennä ympyrää tai lähde uralta sisälle
• ja ettei missään tilanteessa sisäohjasta vetäminen ja ympyrän pienentäminen ole ratkaisu ongelmaan

Kesä 2014

Onneksi se päivä oli vain maanantai. Tiistaina Halla oli kuin eri hevonen! Ratsastin Hallan kentällä auringonpaisteessa ja selkeästi kentällä olo antoi Hallallekin uutta työskentelyintoa. Ratsastin monipuolisesti siirtymisiä, väistöjä ja taivutuksia tavoitteena rennosti avuilla oleva hevonen, joka liikkuisi myös vasemmassa laukassa suoraan. Aloitin laukkaamisen suoralla uralla, jossa olisi itsekin pakko olla menossa suoraan eteenpäin, pitää ulko-ohja kädessä ja istua suorassa, paino tasaisesti molemmilla istuinluilla ja ajatella istuvansa takajalkojen päällä. Parin laukannoston jälkeen pystyttiin laukkaamaan myös ympyrällä kaatumatta sisälle ja fiilis hevosen selässä oli mahtava! Unohduin hetkeksi fiilistelemään sitä tunnetta, kun hevonen on pitkästä aikaa täysin avuilla ja työskentelee mun kanssa yhteistyössä täysillä, ja ratsastus venähti melkein puoleentoista tuntiin.

Keskiviikkona jatkettiin siitä mihin tiistaina jäätiin ja kapusin Hallan selkään hieman sekavissa tunnelmissa. Voisiko Halla olla toista päivää yhtä hyvä, vai mätkähetäänkö kuvainnollisesti taas naama edellä vuoren huipulta alas? Sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Ravissa Halla oli alusta asti aivan unelma, toimi kuin ajatuksesta ja pystyin keskittymään vain hyvältä näyttämiseen selässä! :D
Vasen laukka oli myös edelleen yhtä hyvä kuin tiistaina, mutta tämän päivän murheenkryyniksi paljastui oikea laukka. Laukka tuntui selkään jäykältä, eikä Halla jaksanut millään pitää laukkaa lyhyenä. Yhtenä syynä voi tietysti olla se, että jätin oikealle laukkaamisen viimeiseksi ja hevonen oli jo niin väsynyt kolmannen kovan treenipäivän jälkeen. Päällisin puolin kuitenkin erinomainen fiilis tallilta lähtiessä iltahämärissä.

Toivoa täynnä oleva torstai starttasi pitkästä aikaa hyppärillä, jonne menin erittäin ristiriitaisissa tunnelmissa. Pelkäsin, että pitkästä aikaa monta päivää putkeen kovaa treenaaminen veisi mehut ja hevonen ei jaksaisi hypätä ollenkaan, että se eilinen huono laukka jatkuisi tänäänkin, tai ettei hevonen enää olisikaan hyvin avuilla vaan ryysäisi vaan holtittomasti joka esteelle vailla kontrollia. Onneksi taas oma pelko osoittautui turhaksi! Halla hyppäsi moitteettomasti (vaikka alkoikin kunnolla hyppäämään vasta, kun esteet alkoivat nousta) ja oli heti alussa hurjan fiksu ja kuuliainen. Halla suoriutui jokaisesta hypystä huippuhyvin, mutta viimeisellä radalla kuski jäi liikaa fiilistelemään lähdön rentoa lyhyttä laukkaa ettei tarkistanut onko hevonen pohkeen edessä, joten Halla tuumasi että nyt on parempi jättää hyppäämättä. Stoppi ekalle esteelle oli hyvä wake up call itselleni ja uudemmalla yrityksellä kaikki meni nappiin! Viimeinen rata oli 90-100cm eikä korkeus ollut mikään ongelma tälle suomineidolle. Pikkuhiljaa alan itsekin pääsemään yli "rimakauhusta", vaikka taas taukoa on ollut pari kuukautta. Kun luottaa hevoseen ja toimivaan yhteistyöhön, ei tarvitse pelätä esteiden korkeuttakaan. Yhdessä me päästään yli esteestä kuin esteestä! ♥

Ja näillä fiiliksillä me jatketaan taas ensi viikolla! Viikonloppu on pyhitetty kevyelle palauttelulle ja maastoilulle! Muistakaa nauttia keväisestä säästä karvaturpienne kanssa! ♥

Elämäni hevoset osa 1/4

Pysähdyin tänään miettimään mun omaa hevoshistoriaani, josta innostuin kirjoittamaan tämän postauksen. Postaus kuitenkin venähti niin pitkäksi, että päätin suosiolla jakaa postauksen neljään osaan. Postaukset on kirjoitettu käänteisessä järjestyksessä, eli tässä ensimmäisessä lähdetään liikkeelle "neljännestä sijasta" edeten seuraavissa postauksissa aina tärkeämpiin ja rakkaimpiin hevosiin kohti sitä numero ykköstä!

Hevosharrastusvuosieni, joita muuten on kasassa nyt 15, aikana mukaan on mahtunut monenlaista kaviokasta, mutta neljää tärkeintä niistä oli erittäin vaikeaa valita. Tämä ensimmäinen osa on lähinnä kollaasi tärkeistä poneista ja hevosista, jotka ovat ehdottomasti maininnan arvoisia ja rakkaita, mutta ovat piipahtaneet elämässäni vain lyhyen aikaa tai eivät aivan yllä kärkikolmikon sijoille. Monenkaan kohtalosta tänä päivänä en tiedä, osa taas laukkaa jo vihreämmillä niityillä.

1. Pin Rock's No Name "Namu"
Namu oli silloisen työkaverini nuori welsh part bred-ruuna, joka asui Korpisen tallilla. Namuun tutustuin ensimmäistä kertaa sen ollessa vasta neljän vanha ja itse taisin olla silloin yläasteikäinen. Namu oli hieno nuori ratsunalku, jota kävin muutaman kerran kesän ja syksyn aikana hoitamassa. Näiden kertojen jälkeen en kuitenkaan nähnyt Namua vuosiin Namun omistajan vaihtaessa työpaikkaa ja yhteydenpidon hiljettyä. Otin häneen kuitenkin yhteyttä lukiossa ollessani ja pääsin taas moikkaamaan Namua. Namulle ei kuitenkaan ollut jaettu niitä kuuluisia parhaita nallekarkkeja, vaan lukuisien jalkaongelmien jälkeen se laukkasi vihreämmille niityille ollessaan vasta 8-vuotias. Namu ei koskaan ollut mun ns. vakituinen "hoitoponi" tai vuokraheppa, mutta se oli ensimmäinen kosketus yksäreihin teinivuosinani. Namulla on silti erityinen paikka mun sydämessä. Tiedättekö, kun joskus vain tulee sellaisia hevosia/poneja vastaan, että jo ekalla näkemisellä ne jättää omat kavionjälkensä sun sydämeen? Namu oli mulle sellainen poni.






Hopean Unelma "Unski"
Unski oli ensimmäinen iso suokkirakkaus ja ensimmäinen kunnon kisaheppa. Jostain tyhmästä syystä muististani on täysin hämärtynyt se, miten päädyin kilpailemaan Unskilla, mutta tämä omapäinen tuntiratsujen kuningatar perehdytti mut koulukilpailujen maailmaan. Unskilla ehdin startata muutaman HeB:n ennen kuin Unskin jalat pettivät ja Unski myytiin entiselle hoitajalleen eläkekotiin. Vähän myöhemmin Unelma kuitenkin nukkui ikiuneen eläinlääkärin todettua, etteivät jalat kestäisi enää edes laiduntamista ja eläkehevosena oloa. Unelman kanssa keräsin kotiin ensimmäiset ruusukkeet kotikisoista ja sain paljon hyviä muistoja, unohtamatta sitä ensimmäistä suurta suokkirakkautta. ;)






Elliot
Elliot oli mun toistaiseksi ainoan Ypäjän hevosopiston leirin suosikkiratsu ja sisäisen kouluratsastajani herättäjä. Elliot oli vanha oman arvonsa tunteva herrasmies, joka halutessaan osasi liikkua upeasti! Kun Elliotin sai kunnolla lämmiteltyä ja sille antoi aikaa herätellä sisäinen GP-ratsunsa, kaikki tuntui sen kanssa helpolta. Voitte kuvitella, että 15-vuotiaana tällaisen opetusmestarin selässä tuntui siltä, että mä osaan kaiken! Leirillä ratsastin ensimmäistä kertaa kangilla ja käytiin me Elliotin kanssa nappaamassa se sinivalkoinen ruusukekin leirikisoista muiden nenän edestä! Ennen tätä leiriä en ikinä uskonut olevani taipuvainen kouluratsastukseen, mutta Elliot kaivoi minusta senkin puolen esiin. Elliotin jälkeen aloinkin kisaamaan Unskilla. Kuten muutkin tähän mennessä esitellyt hevoset, Elliotkin laukkaa nyt ikivihreillä pelloilla.






Symphatil Hazy Becks "Becks"
Becks oli vanhan ratsastuskoulukaverini kisaponi, jota sain aina välillä hoitaa kisoissa ja kotona. Kahdesti pääsin tämän mielestäni maailman komeimman connemara-orin selkään ja muistan kyllä kuin eilisen meidän yhteiset maastoseikkailut Laaksolla. Becks oli ensimmäinen yksäri, jonka kanssa pääsin haistelemaan kisaamista ratsastuskoulun ulkopuolella, vaikkakin kisahoitajan asemassa. Becks on myös ainoa ori, jota olen koskaan kunnolla käsitellyt, mutta rohkenen väittää että tämä poni oli yksi maailman helpoimmista oreista! Becksin nykyisestä olinpaikasta en valitettavasti osaa sanoa...





Pete kuvassa ensimmäinen vasemmalta minä selässä, Poni-Haan Lucia-juhla 2011




Peter Pan AK "Pete"

Pete oli mun viimeinen hevosihastus ratsastuskoulussa. Petellä suoritin HeA:n koulumerkkiosuuden sekä kilpailin yhdet toisetkin koulukisat napsien molemmista ruusukkeet. Lisäksi esiinnyimme Peten kanssa minun viimeisissä Lucia-juhlissa ennen kuin lopetin ratsastuskoulussa ja siirryin yksityispuolelle 2012 kesällä. Pete oli miellyttävä ja melko helppo ratsastaa, kunhan vain kesti istua sen järkyttävän pompottavassa ravissa! Tietääkseni Pete asuu toistaiseksi edelleen Poni-Haassa ja toimittaa tuntihevosen virkaa.




Poldi "Pauli" (Paulista ei valitettavasti löytynyt kuvaa)
Pauli oli veikeä pieni kirjava shrttlanninponi, joka asui Helsingin Arabianrannassa. Pauli oli virallisesti ihan ihka ensimmäinen hoitoponini (Poni-Haan ulkopuolelta) sekä ensimmäinen yksityinen poni, jolla ratsastin säännöllisesti vähintään kerran viikossa vuosina 2002-2003 esiintyen myös kerran Helsingin joulukadun avajaisissa! Paulin paras ystävä oli musta iso shettis-ori Apollo, jolla myös ratsastin aina, kun kaverini ratsasti Paulilla. Näinä poniaikoina opin niin maastossa tykittelyn, länkkärisatuloinnin kuin ponivaljakon valjastamisenkin salat. Harmi vain, että nämä taidot ovat vuosien saatossa ruostuneet tai unohtuneet täysin. Tietojeni mukaan ainakin Pauli kirmaa nykyään sateenkaarisillan toisella puolella vailla huolia ja murheita.

Näiden lisäksi mainittakoot vielä lyhyesti nimeltä ratsastuskouluvuosien parhaat esteratsut, Askada "Aada" ja Brodveja "Veera", ensimmäiset hevosihastukset selästäkäsin Koval RUS "Kovis" ja Barone Manfredo "Paroni", ensimmäinen hoitohevoseni Flensburg "Leevi" sekä ensimmäinen poni, jonka selässä ikinä olen istunut, "Misty". Matkan varrelle on mahtunut paljon erilaisia hevosia, ja jokainen niistä on opettanut monia asioita. Valitettavasti kaikkia ei vain yksinkertaisesti voi listata, vaikka jokainen niistä ansaitsisi vähintään kunniamaininnan!