Elämäni hevoset osa 1/4

Pysähdyin tänään miettimään mun omaa hevoshistoriaani, josta innostuin kirjoittamaan tämän postauksen. Postaus kuitenkin venähti niin pitkäksi, että päätin suosiolla jakaa postauksen neljään osaan. Postaukset on kirjoitettu käänteisessä järjestyksessä, eli tässä ensimmäisessä lähdetään liikkeelle "neljännestä sijasta" edeten seuraavissa postauksissa aina tärkeämpiin ja rakkaimpiin hevosiin kohti sitä numero ykköstä!

Hevosharrastusvuosieni, joita muuten on kasassa nyt 15, aikana mukaan on mahtunut monenlaista kaviokasta, mutta neljää tärkeintä niistä oli erittäin vaikeaa valita. Tämä ensimmäinen osa on lähinnä kollaasi tärkeistä poneista ja hevosista, jotka ovat ehdottomasti maininnan arvoisia ja rakkaita, mutta ovat piipahtaneet elämässäni vain lyhyen aikaa tai eivät aivan yllä kärkikolmikon sijoille. Monenkaan kohtalosta tänä päivänä en tiedä, osa taas laukkaa jo vihreämmillä niityillä.

1. Pin Rock's No Name "Namu"
Namu oli silloisen työkaverini nuori welsh part bred-ruuna, joka asui Korpisen tallilla. Namuun tutustuin ensimmäistä kertaa sen ollessa vasta neljän vanha ja itse taisin olla silloin yläasteikäinen. Namu oli hieno nuori ratsunalku, jota kävin muutaman kerran kesän ja syksyn aikana hoitamassa. Näiden kertojen jälkeen en kuitenkaan nähnyt Namua vuosiin Namun omistajan vaihtaessa työpaikkaa ja yhteydenpidon hiljettyä. Otin häneen kuitenkin yhteyttä lukiossa ollessani ja pääsin taas moikkaamaan Namua. Namulle ei kuitenkaan ollut jaettu niitä kuuluisia parhaita nallekarkkeja, vaan lukuisien jalkaongelmien jälkeen se laukkasi vihreämmille niityille ollessaan vasta 8-vuotias. Namu ei koskaan ollut mun ns. vakituinen "hoitoponi" tai vuokraheppa, mutta se oli ensimmäinen kosketus yksäreihin teinivuosinani. Namulla on silti erityinen paikka mun sydämessä. Tiedättekö, kun joskus vain tulee sellaisia hevosia/poneja vastaan, että jo ekalla näkemisellä ne jättää omat kavionjälkensä sun sydämeen? Namu oli mulle sellainen poni.






Hopean Unelma "Unski"
Unski oli ensimmäinen iso suokkirakkaus ja ensimmäinen kunnon kisaheppa. Jostain tyhmästä syystä muististani on täysin hämärtynyt se, miten päädyin kilpailemaan Unskilla, mutta tämä omapäinen tuntiratsujen kuningatar perehdytti mut koulukilpailujen maailmaan. Unskilla ehdin startata muutaman HeB:n ennen kuin Unskin jalat pettivät ja Unski myytiin entiselle hoitajalleen eläkekotiin. Vähän myöhemmin Unelma kuitenkin nukkui ikiuneen eläinlääkärin todettua, etteivät jalat kestäisi enää edes laiduntamista ja eläkehevosena oloa. Unelman kanssa keräsin kotiin ensimmäiset ruusukkeet kotikisoista ja sain paljon hyviä muistoja, unohtamatta sitä ensimmäistä suurta suokkirakkautta. ;)






Elliot
Elliot oli mun toistaiseksi ainoan Ypäjän hevosopiston leirin suosikkiratsu ja sisäisen kouluratsastajani herättäjä. Elliot oli vanha oman arvonsa tunteva herrasmies, joka halutessaan osasi liikkua upeasti! Kun Elliotin sai kunnolla lämmiteltyä ja sille antoi aikaa herätellä sisäinen GP-ratsunsa, kaikki tuntui sen kanssa helpolta. Voitte kuvitella, että 15-vuotiaana tällaisen opetusmestarin selässä tuntui siltä, että mä osaan kaiken! Leirillä ratsastin ensimmäistä kertaa kangilla ja käytiin me Elliotin kanssa nappaamassa se sinivalkoinen ruusukekin leirikisoista muiden nenän edestä! Ennen tätä leiriä en ikinä uskonut olevani taipuvainen kouluratsastukseen, mutta Elliot kaivoi minusta senkin puolen esiin. Elliotin jälkeen aloinkin kisaamaan Unskilla. Kuten muutkin tähän mennessä esitellyt hevoset, Elliotkin laukkaa nyt ikivihreillä pelloilla.






Symphatil Hazy Becks "Becks"
Becks oli vanhan ratsastuskoulukaverini kisaponi, jota sain aina välillä hoitaa kisoissa ja kotona. Kahdesti pääsin tämän mielestäni maailman komeimman connemara-orin selkään ja muistan kyllä kuin eilisen meidän yhteiset maastoseikkailut Laaksolla. Becks oli ensimmäinen yksäri, jonka kanssa pääsin haistelemaan kisaamista ratsastuskoulun ulkopuolella, vaikkakin kisahoitajan asemassa. Becks on myös ainoa ori, jota olen koskaan kunnolla käsitellyt, mutta rohkenen väittää että tämä poni oli yksi maailman helpoimmista oreista! Becksin nykyisestä olinpaikasta en valitettavasti osaa sanoa...





Pete kuvassa ensimmäinen vasemmalta minä selässä, Poni-Haan Lucia-juhla 2011




Peter Pan AK "Pete"

Pete oli mun viimeinen hevosihastus ratsastuskoulussa. Petellä suoritin HeA:n koulumerkkiosuuden sekä kilpailin yhdet toisetkin koulukisat napsien molemmista ruusukkeet. Lisäksi esiinnyimme Peten kanssa minun viimeisissä Lucia-juhlissa ennen kuin lopetin ratsastuskoulussa ja siirryin yksityispuolelle 2012 kesällä. Pete oli miellyttävä ja melko helppo ratsastaa, kunhan vain kesti istua sen järkyttävän pompottavassa ravissa! Tietääkseni Pete asuu toistaiseksi edelleen Poni-Haassa ja toimittaa tuntihevosen virkaa.




Poldi "Pauli" (Paulista ei valitettavasti löytynyt kuvaa)
Pauli oli veikeä pieni kirjava shrttlanninponi, joka asui Helsingin Arabianrannassa. Pauli oli virallisesti ihan ihka ensimmäinen hoitoponini (Poni-Haan ulkopuolelta) sekä ensimmäinen yksityinen poni, jolla ratsastin säännöllisesti vähintään kerran viikossa vuosina 2002-2003 esiintyen myös kerran Helsingin joulukadun avajaisissa! Paulin paras ystävä oli musta iso shettis-ori Apollo, jolla myös ratsastin aina, kun kaverini ratsasti Paulilla. Näinä poniaikoina opin niin maastossa tykittelyn, länkkärisatuloinnin kuin ponivaljakon valjastamisenkin salat. Harmi vain, että nämä taidot ovat vuosien saatossa ruostuneet tai unohtuneet täysin. Tietojeni mukaan ainakin Pauli kirmaa nykyään sateenkaarisillan toisella puolella vailla huolia ja murheita.

Näiden lisäksi mainittakoot vielä lyhyesti nimeltä ratsastuskouluvuosien parhaat esteratsut, Askada "Aada" ja Brodveja "Veera", ensimmäiset hevosihastukset selästäkäsin Koval RUS "Kovis" ja Barone Manfredo "Paroni", ensimmäinen hoitohevoseni Flensburg "Leevi" sekä ensimmäinen poni, jonka selässä ikinä olen istunut, "Misty". Matkan varrelle on mahtunut paljon erilaisia hevosia, ja jokainen niistä on opettanut monia asioita. Valitettavasti kaikkia ei vain yksinkertaisesti voi listata, vaikka jokainen niistä ansaitsisi vähintään kunniamaininnan!