lauantai 6. syyskuuta 2014

Miksi suomenhevonen?

Tänään, 6.9. juhlitaan Suomenhevosen päivää. Suomenhevonen on ollut tärkeä osa Suomen ja suomalaisuuden historiaa, se on ollut mukana rakentamassa ja puolustamassa meidän yhteistä kotimaatamme. Ilman suomenhevosta meillä ei ehkä olisi itsenäistä Suomea. Niinpä kunnianosoituksena suomenhevoselle, meidän omalle ja ainoalle kotimaiselle hevosrodulle, päätin pohtia omakohtaisesti, miksi suomenhevonen on minulle juuri se oikea hevonen.

Suomenhevonen on monipuolinen. Se sopii mainiosti niin nopeaksi ravuriksi, hienostuneeksi kouluhevoseksi, säpäkäksi esteratsuksi, pelottomaksi kenttäratsuksi kuin vahvaksi työhevoseksikin. Mahdollisuudet suomenhevosen kanssa työskentelyyn ja harrastamiseen ovat rajattomat. Suomenhevoselle käy kaikki. Suomenhevonen ei ehkä ole maailmanluokan kouluratsu tai hyppää talojen kokoisia esteitä, mutta se on tasainen ja varma suorittaja, joka yrittää aina parhaansa. Se on omimmillaan aina, kun se saa tehdä yhdessä tärkeän ihmisensä kanssa, touhuta ja puuhastella sekä olla mukana kaikessa mitä sen ympärillä tehdään.

Suomenhevonen on vahva, sitkeä ja periksiantamaton. Se jaksaa suomalaisella sisullaan pusertaa viimeisillä voimillaan loppuun asti, sillä se tietää että lopussa aina kiitos seisoo. Suomenhevonen ei protestoi, jos sen on lähdettävä töihin kaatosateessa tai lumipyryssä. Suomenhevonen on myös vaatimaton, sille riittävät kuivat ja puhtaat kuivikkeet, riittävä ruoka sekä rakastava koti. Se ei tarvitse kullattuja kaltereita tai parhainta ratsastuspohjaa ollakseen onnellinen ja tehdäkseen myös omistajansa onnelliseksi. Suomenhevonen ymmärtää silti hyvän päälle, eikä koskaan kieltäydy ylimääräisestä porkkanasta tai leipäpalasta.

Suomenhevonen on kaunis. Niitä löytyy jokaiseen lähtöön, on isoja ja pieniä, tummia ja vaaleita. Suomenhevoset ovat terveitä ja pitkäikäisiä. Ne jaksavat vielä vanhoinakin päivinä intoutua leikkiin nuorempien hevosen seassa sekä touhuta yhdessä ihmisten kanssa. Suomenhevonen on turvallinen ja luotettava. Se soveltuu mainiosti myös lasten ratsuksi ja pienimmänkin taaperon suomenhevonen kantaa hellävaroen selässään.

Suomenhevonen on alkukantainen ja jäyhä kuin suomalainen mies. Se on silti aito ja rehellinen, ja sen ”junttimaisuus” on vain yksi niistä kaikista kiehtovista luonteenpiirteistä, joita suomenhevonen kätkee sisäänsä. Suomenhevosella on kuitenkin tunnetusti pilkettä silmäkulmassa, eikä sen pienille kommelluksille voi kuin hymyillä. Suomenhevonen on ennen kaikkea lojaali ja uskollinen ystävä suurella sydämellä. Jokainen yksilö on oma erilainen persoonansa ja sen ystävyyden ja luottavaisuuden voi ansaita vain vilpittömillä ja pyyteettömillä toimilla. Se kuuntelee kaikki murheet ja on läsnä, taltuttaen pahimmankin surun ja itkun antaen hulmuavan harjansa ottaa kyyneleet vastaan. Sitten se pehmeästi hamuilee turvallaan olkapäätäsi ja hengittää rauhallisesti kättäsi vasten kuin lohduttaakseen surun keskellä. Sen silmät uhkuvat lempeyttä ja viisautta. Kaiken konkretisoi sen vilpitön ja pyyteetön rakkaus omistajaansa tai hoitajaansa kohtaan. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun suomenhevonen tulee laitumen päästä innoissaan luoksesi ja hörähtää pehmeästi tervehtiäkseen sinua. Silloin tietää, että on saanut elämänmittaisen ystävän. 

Hyvää Suomenhevosen päivää kaikille! 
Pitäkää huolta rakkaista suomenhevosistamme 
ja vaalikaa kansallisaarrettamme. 
Ne ovat yli sadan vuoden aikana antaneet 
meille suomalaisille niin paljon, 
että olemme sen niille velkaa. 

torstai 4. syyskuuta 2014

Iloinen jälleennäkeminen

Muutama viikko takaperin meillä kävi tallilla vieraita. Hetken verran ilma oli täynnä jälleennäkemisen riemua ja haikeita muistoja, kun Hallan entinen vuokraaja ja kisaaja Salla tuli moikkaamaan meitä vuoden tauon jälkeen. Sallalle olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt Hallan eteen sekä siitä tuesta, mitä häneltä olen saanut vaikeina hetkinä tuittupäisen tammani kanssa. Niinpä olinkin erittäin otettu, kun vihdoin saatiin Sallan kanssa sovittua päivä jolloin Salla tuli moikkaamaan meitä. Salla halusi myös kertoa omat terveisensä käynnistään teille lukijoille.

"Täällä kirjoittelee Salla, Reetan (eli nykyisen Hallan) entinen vuokraaja. Omana aikanani hevonen siis kulki eri lempinimellä, mutta käytän tekstissä vain tamman nykyistä nimeä sekavuuksien välttämiseksi. Taustoista sen verran, että olen tuntenut Hallan siitä asti kun se oli 6-vuotias, mutta virallisesti vuokrasin sitä joulukuusta 2011 heinäkuuhun 2013. Tullessaan edelliselle omistajalleen Halla oli täysi raakile, jolla oli ratsastettu vasta pari kuukautta. Pikkuhiljaa tammaa kuitenkin koulutettiin eteenpäin, ja siitä kuoriutuikin melko lahjakas estehevonen. Kilpailin Hallan kanssa enimmäkseen esteitä 70-110cm tasolla, mutta myös muutamat koulu- ja kenttäkisat tuli käytyä. Jouduin kuitenkin jättämään hyvästit tammalle omistajien laitettua sen myyntiin kesällä 2013, ja niin Halla siirtyi Tiinan omistukseen.

Näin vuoden jälkeen sain mahdollisuuden tulla moikkaamaan Hallaa nykyiselle tallilleen, joten tietenkään en jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Tiesin tamman päässeen todella hyvään kotiin, mutta silti yllätyin siinä tapahtuneista muutoksista. Omana aikanani Halla oli melkoinen stressaaja, joka ei malttanut seistä sekuntiakaan paikallaan. Nyt karsinassa kuitenkin odotti levollisen näköinen hevonen, joka seisoi koko kuntoonlaiton ajan täysin rauhallisesti paikoillaan. Uteliaisuus sen sijaan oli säilynyt, sillä sain heti osakseni perusteellisen turpatutkimuksen!

Selkään noustessa sama maltillisuus jatkui ja sain rauhassa asettua satulaan hevosen hötkyilemättä mihinkään suuntaan. Myös alun maastokävelyissä Halla oli rauhallisempi kuin ennen, mutta kaikista eniten yllätti muutos hevosen ratsastettavuudessa. Alusta asti tamma haki rehelliselle tuntumalle, mikä oli aikamoinen mahdottomuus vielä vuosi sitten. Myös ravin tahti oli helposti säädeltävissä ja Halla tuntui kuuntelevan apujani sataprosenttisesti, joten ero vanhaan säheltäjään oli melkoinen! Kyllähän meidän meno loppua kohden muuttui taas kiireisemmäksi, mutta ei siitä oikein voinut hevosta syyttää. Olin itse aika hukassa istuntani ja apujeni kanssa pienehkön suokin selässä, kun viimeisen vuoden ajan olen ratsastanut 15 senttiä korkeammilla puoliverisillä... Oli kuitenkin mahtavaa päästä pitkästä aikaa ratsastamaan vanhalla tutulla hevosella!

Kaikin puolin hyvää työtä Hallan kanssa oli kyllä tehty, sillä se oli saanut jopa hieman lisää massaa ja lihaksia, mikä on tuon ikiliikkujan kanssa todellinen saavutus. Vielä on varmasti työtä edessä, mutta tällä vauhdilla en osaa edes kuvitella Hallaa seuraavan vuoden päästä. Iso kiitos Tiinalle mahdollisuudesta päästä moikkaamaan rakasta hevosta, toivottavasti samanlainen reissu onnistuu vielä joskus uudestaan!"   Salla

2012

2014