perjantai 18. huhtikuuta 2014

Påsk

Tänään aamu alkoi aikaisin, kun suuntasin Eriksnäsiin ystäväni Veeran kisahoitaja-apulaiseksi Skaran järjestämiin seurakoulukilpailuihin. Hierveän suurta hommaahan mulla ei hoitajan merkeissä ollut, kiitos Veeran, joka on hyvin omatoiminen kilpailija. :D Niinpä keskityin suurimmaksi osaksi kuvailemaan suorituksia. Ihanaa, kun sattuikin niin aurinkoinen ja lämmin kisapäivä, että pystyi huoletta istuskella katsomossa kentän laidalla ohuemmassakin hupparissa.


  

Meidän koulutunti peruuntui tältä päivältä, joten lähdettiin sitten Hallan kanssa maastoilemaan! Käytiin parin tunnin tutkimusmatkailulla ja löydettiin loistava laukkasuora sekä treenattiin vähän mäkilähtöjä, eli peppulihastreeniä mäissä. En osaa edes sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen siitä, että mulla on noin upea suomenhevonen omistuksessani! Kävellessä pitkin metsäpolkuja tai katsellessa maisemia hiekkakuoppamäen huipulta aika tuntuu pysähtyvän. Sitä on vain siinä hetkessä.

Loppulomalle ei ole suurempia varmistettuja suunnitelmia. Sunnuntaina saattaa olla, että lähdetään Hallan kanssa päiväreissulle, mutta mikään ei ole vielä satavarmaa. Aion nyt kuitenkin levätä ja ottaa hevosteluunkin kevyemmän ja rennomman otteen hetkeksi. Aina ei vaan jaksa paiskia töitä sata lasissa, vaan välillä täytyy myös pystyä hengähtämään. Tämän pääsiäisen hengähdän ja nautin olosta Hallan sekä omien läheisteni kanssa mitä parhaimmasta säästä. Ensi viikolla on sitten kouluviikko ja tuleekin taas muutaman päivän ratsastustauko. Ensi viikolla täytyy myös muistaa hoitaa Hallan ja Morin rokotukset...


Ihanaa, rauhallista ja aurinkoista pääsiäistä teille kaikille 

2 kommenttia:

  1. Oih, sulla on ihan superkiva blogi!! Sait uuden lukijan :-)

    http://tuhkimontarinaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri kovasti kehuista! :)
      Kivan oloinen blogi myös sulla, jään seuraamaan teidän edistystä mielenkiinnolla :)

      Poista

Hei lukija,

Huomaathan, että kommenttien valvonta on otettu käyttöön! Kommenttisi julkaistaan kirjoittajan hyväksynnän jälkeen, joten ethän turhaan lähetä kommenttiasi useaan kertaan. Asiattomat kommentit jätetään heti kättelyssä julkaisematta.

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥