Vaikeinta on itsensä voittaa, mut loppuun asti sitkeät koittaa

Suskin esteviikonloppu 2014, kun kaikki meni paremmin kuin hyvin

Hallan kanssa mennään päivästä ja viikosta toiseen yhtä vuoristorataa. Valmennukset on taas jääneet vähille lähinnä aikatauluongelmien takia. Omasta vuorokaudesta on vapaat tunnit minimissä ja kaikki energia menee töihin. Tuntuu että oon ihan hukassa hevosen kanssa mitä ikinä mä yritänkin tehdä. Yhtenä päivänä oon ihan intoa täynnä ja menossa ratsastamaan, mutta sitten hevonen onkin ihan kuuro avuille ja mahdoton ratsastaa. Hyvä fiilis katoaa ja turhauttaa, kun mikään ei onnistu. Seuraavana päivänä ei taas voisi vähempää kiinnostaa kouluväännöt, kun ei ne menneet viimeksikään putkeen, niin miksi nytkään menisi? Sitten me tehdään jotain sellaista, ettei mun tarvitse ratsastaa kunnolla hevosta läpi.

Miten tavoitteista voisi edes yrittää pitää kiinni, kun tuntuu että se vähäinenkin peruspohja mitä ollaan kahdessa vuodessa saatu yhdessä rakennettua on murentunut alta?! Tuntuu vaan niin turhalta tehdä ihan helvetisti töitä tavoitteiden eteen ja sitten mikään ei silti onnistu... Mulla on niin kova ikävä niitä ratsastuskertoja, kun oon mennyt selkään huonolla mielellä mut hevonen onkin ollut ihan super ja koko päivä on pelastunut, tai niitä hyviä onnistumisen hetkiä valmennuksissa, kun tuntuu että minä ja Halla ollaan kuin samaa lihaa ja verta liikkuen täydellisesti yhdessä...

Onneksi meillä on tiimissämme loistovuokraaja Sanna, joka pitää Hallasta erinomaista huolta ja mun jutuista huolimatta huolehtii että Halla saa kunnon liikuntaa edes pari kertaa viikossa! Ehkä ensi kuussa pääsen Hallan kanssa valvovan silmän alle treenaamaan ja tästä hommasta alkaa taas tulla jotain. Kesäsuunnitelmatkin alkaa Hallan osalta hahmottumaan, niistä lisää myöhemmin!

Pieni pakollinen sadepäivän avautuminen.